Reilun viikon päästä kesän kovin urheilutapahtuma potkaistaan käyntiin. Muistan bloganneeni viimeksi jalkapallosta vuoden 2004 EM-kisojen aikaan, jolloin Tervatehdas oli vielä jotain muuta. EM-kisat vei yllättäen Kreikka ja viimeisimmät MM-kisat Brasilia (2002), ei niin yllättävästi. En ole vielä valinnut itselleni suosikkijoukkuetta, ehkä kisojen edetessä esiin nousee maajoukkue, jonka inspiroiva pelaaminen saa kannattamaan. Joka tapauksessa raskas kuukausi edessä, johon sisältyy ainakin: satoja tunteja jalkapallon katsomista ja jälkipeliä, perslihasten treeniä, syömistä ja juomista.

Mixko (luen jatkuvasti Mikko) tarjoaa sopivasti jalkapalloaiheisia käyttöesineitä. Yksi tuollainen kulma-matto tänne ja heti.

Meidät on ryöstetty! Tällä tavoin on otsikoitu Nyt-viikkoliitteen (Nro 21/2006) artikkeli, joka arvostelee avoimen kriittisesti CD-muotoisten musiikkilevyjen hintavuutta. Levyjen hinta on pysynyt jo pitkän aikaa samana, vaikka musiikkiteollisuudessa ja etenkin jakelussa on tapahtunut mullistuksia. Maagiseen 20 euron tietämillä olevaan hintaan ei ole vaikuttanut merkittävästi DVD-levyjen hintakehitys, mahdollisuus tilata levyjä edullisemmin ulkomailta tai bitteinä verkkomusiikkikaupoista kuten iTunes Music Store (iTMS).

Luettuani jutun, uutta tietoa minulle oli se, että jälleenmyyjän osuus levyn kokonaishinnasta on yli kolmannes. Lehden esimerkissä 22-23 euron CD:stä 10 euroa menee jälleenmyyjälle, ja tätä selitetään kustannuksilla, jotka tulevat muun muassa kauppapaikan ylläpidosta ja vuokrasta. Tämä ei selitä, miksi iTMS voi myydä levyn 9,90 eurolla ja kappaleen alle eurolla. Siellä tuotto jaetaan poikkeavan hinnoittelupolitiikan takia hieman eri tavalla. Virtuaalinen musiikkikauppa säästää vuokrassa, henkilökunnassa ja mainostuksessa, mutta joutuu silti maksamaan bittien siirtämisestä ja säilyttämisestä eikä toimi täysin automatisoidusti.

Itselläni on käynyt juuri kuten artikkelissa todetaan eli iPod-soittimen hankinnan myötä musiikin kuuntelu on lisääntynyt, samoin omistamani musiikin määrä on paisunut. Ostan kuitenkin enää harvoin levyjä fyysisessä muodossa. Uudesta musiikista suurin osa löytyy joko kannettavan tietokoneen tai iPodin sisuksista. Ostan DVD-elokuvia, koska siinä tuntuu saavan enemmän vastinetta rahalle. Aivan ehdottomasti artistin tulisi saada korvaus tekemästään työstä, mutta nykyinen malli, joka nojaa vahvasti levy-yhtiöihin, on mielestäni vanhentunut.

Kasan Jussi löysi tänään mielenkiintoisen uutisjutun englantilaisesta Metro-julkaisusta. Mitä ilmeisimmin tällä Metrolla ei ole yhteyttä Suomessakin ilmestyvään Metro-kaupunkilehteen. Jutun mukaan ostoskeskukset Englannissa käyttävät korkeataajuista ääntä, joka on noin 18 kilohertziä, karkoittamaan teinijengejä paikallisista Jumboista ja Selloista. Idea on se, että tarvitaan alle 20-vuotiaan korvat, tarkemmin kuulokyky, jotta tämän äänen kuulisi. Ikään kuin koirapilli ihmisille. Koirapillin vihellystä ei tosin kuule edes nuoret vaan pelkästään koirat.

Ihmisen kuulohaitari on keskimäärin 16 Hz - 20 000 Hz, iän karttuessa presbyakusia eli ikähuonokuuloisuus nakertaa etenkin välin yläpäästä, korkeista äänistä. Toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Mitenköhän on asian laita esimerkiksi pienten lasten ja vauvojen suhteen? Eikö ole aika ikävää, jos lastenrattaiden vaippahousu alkaa aina itkemään ostoksia tehdessä?

Ääniklipin 18 kHz:n piippaus-äänestä voi kuunnella täältä. Minä kuulin tuon, sekä kaiuttimista että kuulokkeilla. Luultavasti monet muutkin kahdenkymmenen ikävuoden rajapyykin ylittäneet kuulevat. Haluaako ostoskeskus karkoittaa minut, potentiaalisen asiakkaan, jolla on ostokykyä? Toimiikohan tämä edes nykynuorisoon, joka rappioittaa kuuloaan tehokkaasti iPodien sun muiden MP3-soittimien kanssa? Kuuntelen minäkin, mutta sentään järkevällä voluumilla.

Uutisjutussa mainittiin vielä, että koululaiset ovat keksineet käyttää iäkkäämmille kuulumatonta piippausta soittoäänenä. Tällä tavoin tekstiviestejä voi lähettää kaverille kesken koulutunnin. Tästä tuli mieleen ne hälyttimet, joita Suomessa kokeiltiin silloin, kun matkapuhelimet alkoivat yleistyä nuorison keskuudessa. Hälytin vilkutti aina punaista merkkivaloa, kun se havaitsi kännykkätoimintaa.

Urheiluvälinevalmistaja Nike ja Tervatehtaan suosikkihedelmäfirma Apple löivät hynttyyt yhteen, tuloksena näin alkajaisiksi Nike+iPod Sport Kit. Mistään mullistavasta ei ole kyse, paketti tekee suunnilleen saman kuin Polarin sykemittari-kenkä-combo. Idea on se, että kengässä oleva pieni lähetin antaa vastaanottimelle signaalin joka kerta kun kenkä tömähtää maahan tai saa riittävästi kiihtyvyyttä. En ole varma kumpaa menetelmää Niken malli käyttää, mutta veikkaisin, että jälkimmäistä. Vastaanotin voi olla valmistajan rannekellossa, rinnalle asetettavassa sykemittarissa tai kuten Niken tapauksessa, lisäkappaleessa iPod Nanon alaosassa.

Nike on aiemminkin kokeillut samanlaista yhteisyritystä elektroniikkavalmistajien kanssa, mutta tuotteet ovat olleet kautta linjan tylsiä eikä Swoosh-logon lisääminen Philipsin taskuradioon tee siitä soveltuvampaa urheiluun. Eivätkä menneet kaupaksi. Tämän kanssa käynee toisin, veikkaisin.

Tällaisten askelia ja askelnopeutta mittaavien laitteiden tarkkuus on aina vähän kyseenalainen, mutta Nike+iPod Sport Kitin kerrotaan voivan mitata ainakin juoksulenkin pituutta, kulutettua aikaa, vauhtia sekä poltetut kilojoulet. Musiikkisoittimen näytölle ilmestyy näitä varten erityinen valikko, ja juoksija saa väliaikatietoja auditiivisesti kuulokkeiden kautta. Lenkin jälkeen juoksulla kerätyn datan voin siirtää tietokoneelleen ja muuttaa tilastoiksi. Luin tiedotetta tuotteesta ja luulin aluksi, että iPod Nanoa voisi ohjata puheella: säätää äänenvoimakkuutta, vaihtaa kappaletta ja albumia. Noh, ei pysty - mutta tämä olisi aika hieno ominaisuus, joskin saattaisivat luulla pururadalla itsekseen höpötteleväksi hulluksi. Ja miksei tässä setissä ole langattomia Bluetooth-nappikuulokkeita? Bluetoothin olisi voinut laittaa kätevästi siihen lisäkappaleeseen.

Itsekin lenkkeilevänä tuolle matkamittarille olisi käyttöä. Samalla tulisi summattua juoksukilometrit läppärille. En ikinä jaksa kirjoittaa niitä ylös.

Schlagereista sanon sen verran, että pervessillä tavalla Suomen ensimmäinen viisuvoitto Lordilla on täysin järkeenkäypää.

Päivän hupaisin animaatio on Three Legged Legsin Humans. Puita ahmivat jättiläisrobotit ovat mahtavia.

Surrealismia à la Platinum.

Toisenlaisia kuvia osoitteessa selfnonself.org.

Kuulokkeissa soi Wolfmotherin esikoislevy. Musiikin perusteella bändin jäsenet elävät väärällä vuosikymmenellä, mutta levy rokkaa silti. Psykedeelisesti. Myös Eagles Of Death Metallin kaksi levyä (1, 2) ovat olleet tehosoitossa iTunesissa. Ja Hard-Fi.

Tältä näyttää juuri nyt, idea Skrubulta. Työpöydän ulkoinen asema, 'Grafiitti', on tämä ja taustakuva täältä. Yläpalkista saattaa huomata, että olen Quicksilverin käyttäjä. Suosittelen sitä varauksetta. Muista samaan meemiin osallistuneista kumiveneilijällä on aika hyvä työpöytä.


Minua hämmästyttää se, kuinka paljon Tervatehtaasta on haettu Googlen yms. kautta Kummelin Panomiestä. Pelkästään tuota sanaparin jälkimmäistä 52 kertaa. Millä tavalla voisin vastata tähän kysyntään? Siirtämällä Kummeli-DVD:ltä tietokoneelle ja YouTubeen? Hups, se en ollut minä.

Vlog on yhdistelmä sanoista video ja blog. Videobloggaus ei ole mikään uusi ilmiö ja vlogeja löytyy varmasti pilvin pimein. Mutta hyvien sellaisten löytäminen on jo hivenen hankalampaa, tämä luultavasti siksi, että vloggaaminen itsessään on vaativampaa puuhaa. Tarvitaan välineet julkaisuun, eikä tekijä oikein voi piiloutua näppäimistön taakse anonyyminä. Olettaisin, että kynnys aloittamiseen on muutenkin korkeampi kuin perusblogin kanssa.

Ensimmäinen videoblogi, joka herätti kiinnostuksen, oli Rocketboom. Nykyisin mallikkaasti tuotettu, joskus jopa hauska. Pidän Rocketboomia eräänlaisena visuaalisena boingboing.net -sivun versiona. Juontaja on mieskatsojille silmänruokaa. Erittäin suosittu.

Henkilökohtainen suosikkini on Ze Frankin The Show. Ze on nero, mitä tulee komiikkaan. Aloin seuraamaan The Showta muutama viikko sitten - katsoin samantien kaikki aiemmat jaksot. Tämän joutuu ehkä tekemään, koska jotkin Zen jutuista ovat melkoisen sisäänpäinlämpeneviä. The Show alkoi tämän vuoden maaliskuun puolivälissä.

Julkkikset ovat myös löytäneen tämän viestintämuodon. Daryl Hannahin videoblogi saattaa olla uraauurtava, mutta samalla liiassa määrin puunhalailua omaan makuuni. Katsoin sen sijaan Kill Billin toisen osan DVD:ltä. Oih, Kill Bill Volume 1-2, kyllästynkö koskaan katseluusi?

Apple julkaisi MacBookin, valkoisena ja mustana. Musta 'väri' on tyylikäs ja samalla keino erottautua malliston karvalakkimalleista, joskin siitä tulee erehdyttävästi mieleen vanha PowerBook (Pismo) - tiedäthän, sellainen kuminen ja pullea.

Al Gore pitää puheen kansalaisilleen (via Bildligt Talat, entinen Knarka). Sama herra on myös kiinnostunut maapallon lämpenevistä keleistä, linkki elokuvan traileriin. Onko olemassa toista leffaa, jonka pääosassa on PowerPoint -esitys? Hyh, käyttäisi edes Keynotea. Toisaalta, ehkä käyttääkin, onhan Gore saman hedelmäyhtiön hallituksen puhemies.

Lumen on hieno öljylamppu. Ottaisin ehkä bonsain tai sen jossa haukkoja.

Shane Hillman on vekkuli kuvittaja.

FM-radio + tyyny = tyynyradio. Naturligtvis.

Nintendo Wii -esittelyvideo. Pelaamisen tulevaisuus - vai käykö kuten alkuperäisen Nintendon ja eräiden sen yleisurheilupelien kanssa, että pitää vatkata ja naputella sormet ja ranteet kramppiin?

Ruotsalaisen vaatemerkin matkaopas. Mukana Suomen ruotsinlaivat (kohdassa Finland Ferries), jonka kuvasarjassa ulkomaalaisen näköinen heppu on saada turpaansa, öh, pohjoismaalaisen näköiseltä jurriselta karpaasilta. Tarkkanäköistä. Käsittää myös vessanpyttyyn oksentamista ja hytin sängylle sammumisen.

Ah, Lahti. Tuo korkeateknologian etulinjassa puskeva perinteikäs urheilukaupunki. Ei omaa yliopistoa, korkeintaan muiden haarakonttoreita*, mutta silti jotain mitä ei edes Helsingillä. Nimittäin "kaupunginlaajuinen" langaton verkko, joka on kaikille ilmaiseksi käytössä. Mastonet on ollut pystyssä vuoden 2005 paikkeilta lähtien ja laajenee edelleen.

Pitihän sitä testata, omistaahan Tervatehdas Oy loma-asunnon ko. paikkakunnalla. Testilaitteena tuorehko Applen iBook, vakiovarusteisella sisäisellä Airport Express -kortilla ja antennilla. Katsoin etukäteen Mastonetin sivuilta tukiasemien sijaintia. Kartan mukaan lähellä olevien tukiasemien kantaman tulisi kattaa loma-asuntokin.

Ensin oman asunnon parvekkeelta (rakennus kuvassa) - ei toimi, tarjoaa viereisen hotellin maksullista verkkoa. Kattoterassillapa toimi, tosin paikka ei tarjoa kunnon tuulen- tai sateensuojaa. Ja yhteys oli heikko, vain pari palkkia. Sää oli testaushetkellä aurinkoinen ja pilvetön. Muutaman korttelin päässä olevan ala-asteen pihalla Mastonet ei toiminut, eikä toisessa suunnassa olevan puiston penkeillä, linja-autoaseman lähistöllä. Hieman matkaa talsittuani Lahden Lyseon lukion pihalla tärppäsi. Melko nopea yhteys, ei katkeilua kesken surffailun. Hienoa. Aleksanterinkadun, joka on Lahden keskustan halkaiseva pääkatu, alussa on pieni kahvila, jossa Mastonet saattaa toimia. Suuntaan kannettavani kanssa seuraavalla kerralla sinne.

Tai sitten väsään iBookkiin metallisesta viivottimesta ja rautalangasta tehokkaamman antennin, jotta voin netteillä suoraan omalta parvekkeelta.

*Lahdessa majaansa pitää mm. Tampereen Yliopiston Rokotetutkimuskeskus. Tamperelaiset tökkivät neuloilla näemmä mieluummin lahtelaisia kuin omiaansa.

Samalla kun Suomessa esitetään vielä Lostin ensimmäisen kauden jaksoja, Yhdysvalloissa sarjan toinen kausi lähestyy finaaliaan. On yleisessä tiedossa, että Lostin fanit ovat keskivertokatsojaa taipuvaisempia pyörittelemään ohjelman aiheita päässään vielä lopputekstien pyörittyä. Tämä ei ole mikään ihme, sillä koko sarja on kuin yksi suuri arvoitus. Verkko on pullollaan keskustelufoorumeja, joilla puidaan salaliittoteorioita, piilotettuja viestejä ja ylipäätänsä jonkinlaista selitystä kummallisille tapahtumille. Entä kun sarja jää kesäksi tauolle? Analysoivatko kaikkein fanaattisimmat katsojat syksyyn asti toisen tuotantokauden käänteitä?

Ei tarvitse. Lost on saanut oman ARGin (Alternate Reality Game). Wikin artikkeli kattaa aiheen huolellisesti. Seurasin vuonna 2004 Halo 2:n kampanjaan liittyvän ARGin (I love bees) alusta loppuun. Se ainakin oli mielenkiintoinen kokemus ja lopulta palkitseva.

I love bees -pelin päätyttyä tekijäksi paljastui 42 Entertainment ja mitä olen nähnyt Lostin ARGista, saattavat samat tyypit olla asialla tälläkin kerralla. Luvassa voi olla puhelinsoittoja salasanoilla Hanso Foundationin työntekijöille - jopa Alvar Hansolle itselleen - sekä haikujen ja piiloviestien etsimistä kuvatiedostojen sisältä. Kaikkein eniten roolipelistä saa irti jos viitsii heittäytyä täysillä mukaan. Olisi villiä, mikäli Suomessakin järjestettäisiin sama ARG. Ensimmäinen Nokia Game oli kaiketi sekin ARG, mutta vaikutti laimealta ja oli kilpailu, toisin kuin muut ARgit yleensä. En ole seurannut uudempia Nokia Gameja.

Mistä Lostin ARGiin? No tietysti osoitteesta thehansofoundation.org. Jos omat älynystyrät eivät riitä, apua löytyy täältä.

Osallistutaan, kun kerran virallisesti haastettiin. Virallisuus on toinen nimeni.

Ohjeet:
Kaikki mitä tarttuu mukaasi mikäli nyt heti välittömästi nouset siitä ylös. Merkki ja laji. Ei liene edes vaikeaa.

Päällä:

Harmaa T-paita, DIY
Tummanruskeat sammarit Jack & Jonesilta
Khakinvärinen US Housujen vyö, Varustelekasta
Kello ruskealla nahkarannekkeella, Zero, Axcent of Scandinavia

Tällä hetkellä jalassa CATin mustat sukat, mutta jos jotkin kengät pitäisi vetäistä jalkaan, ne olisivat luultavasti Nike Elitet, joista pidän todella paljon.

Taskuissa:

Musta lompakko, italialaista nahkaa - mutta oikeasti haluaisin gasellinnahkaisen lompakon
Valkoinen Apple (Video) iPod, 30Gt
Grafiitinvärinen Nokia 7250i

Haastan meemiin Tommin ja Jussin.


Oletko jo nähnyt Teräsmiehen paluun uusimman trailerin? Megakallis elokuva vaikuttaa trailerin perusteella kelvolliselta popcorn-kesäleffalta, tosin Lois Lanen naperon lisääminen elokuvaan särähtää korvaan ja vaikuttaa keinotekoiselta. Kevin Spacey on taitava näyttelijä, mutta itselläni Lex Luthorin hahmo personoituu siinä määrin Gene Hackmaniin, etten ehkä pysty näkemään ketään muuta samassa hahmossa. Oli sitten kuinka taitava tahansa.

Saakohan uusi Teräsmiehen näyttelijä, Brandon Routh, pahaa karmaa roolin esittämisestä?

Teräsmies on ihan ok, mutta enemmän minua kiinnostaa joko kehuttu Brick tai Lynchin jänikset. Lukas Haasia en ole nähnyt valkokankaalla tai tv-ruudussa sitten Todistajan.

Siis portfolio. Tällä kertaa en esittele muiden töitä vaan omiani. Kaavin kokoon tuoreempaa materiaalia - jota olikin kertynyt jonkin verran, paljon jäi vielä yli - ja uudistin koko sivun rakennetta enemmän oikean portfolion suuntaan. Kysymykset sekä risut ja ruusut ovat tervetulleita kommenttilaatikkoon. Saa linkittää.