Uskallusta kuvata
Valokuvaaminen ja kamerat ovat pyörineet viime aikoina mielessä, lähes pakonomaisesti. Mistäköhän tämän katuvalokuvausta käsittelevän linkin aikoinaan hoksasin? Killingistä tai lingosta luultavasti. Olen lukenut linkittämäni artikkelin muutamaan otteeseen ja miettinyt hieman sen sisältöä.
Tottahan se on, että jos vetää kadulla kameran esiin, sen huomaavat ihmiset alkavat vaistomaisesti välttelemään kuvatuksi tulemista ja osa loikkaa tieltä pois, ikään kuin kourassani oleva kamera olisikin ase. Luulenpa, että noin 99 prosenttia ihmisistä ei halua itseään ikuistettavan filmille tai digikameran muistikortille, varsinkaan vieraan henkilön sellaiselle. Taskukamerani on ollut käytössäni noin pari vuotta, olen pikkuhiljaa siirtynyt esine-, rakennus- ja maisemakuvista elävempiin kohteisiin. Tämä on onnistunut siksi, että olen yksinkertaisesti päättänyt olla välittämättä itseni mahdollisesta nolaamisesta. On myös avuksi pitää mielessä, että kuvaamistilanne on hyvin nopeasti ohi, mutta kuvat ovat teoriassa ikuisia. Ihan sama, mitä jokin satunnainen kadunkulkija ajattelee. En vieläkään kuvaa ketään, joka ei sitä selvästikään halua, mutten myöskään odota, ettei kukaan näe minun kuvaavan.
Avuksi rientää tekniikka. Olen iskenyt silmäni etenkin tähän kameraan, jonka tehokas teleobjektiivi auttaa kuvaamaan kohteita kauempaa, kuten säikkyjä luontokappaleita tai jalkapallo-ottelun tapahtumia. 12-kertainen zoom on meinaan jo aikamoinen kiikari. Paparazziksi ei ole tarkoitus kuitenkaan ryhtyä.
Tottahan se on, että jos vetää kadulla kameran esiin, sen huomaavat ihmiset alkavat vaistomaisesti välttelemään kuvatuksi tulemista ja osa loikkaa tieltä pois, ikään kuin kourassani oleva kamera olisikin ase. Luulenpa, että noin 99 prosenttia ihmisistä ei halua itseään ikuistettavan filmille tai digikameran muistikortille, varsinkaan vieraan henkilön sellaiselle. Taskukamerani on ollut käytössäni noin pari vuotta, olen pikkuhiljaa siirtynyt esine-, rakennus- ja maisemakuvista elävempiin kohteisiin. Tämä on onnistunut siksi, että olen yksinkertaisesti päättänyt olla välittämättä itseni mahdollisesta nolaamisesta. On myös avuksi pitää mielessä, että kuvaamistilanne on hyvin nopeasti ohi, mutta kuvat ovat teoriassa ikuisia. Ihan sama, mitä jokin satunnainen kadunkulkija ajattelee. En vieläkään kuvaa ketään, joka ei sitä selvästikään halua, mutten myöskään odota, ettei kukaan näe minun kuvaavan.
Avuksi rientää tekniikka. Olen iskenyt silmäni etenkin tähän kameraan, jonka tehokas teleobjektiivi auttaa kuvaamaan kohteita kauempaa, kuten säikkyjä luontokappaleita tai jalkapallo-ottelun tapahtumia. 12-kertainen zoom on meinaan jo aikamoinen kiikari. Paparazziksi ei ole tarkoitus kuitenkaan ryhtyä.
Tämä merkintä julkaistiin 5.7.05 kello 21:07.
Voit skipata tämän ja jättää palautetta.
» Lähetä kommentti